Lastensuojelun avohuollossa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella työskentelevä Riikka Tihiäsalo kuvaa sosiaalityötä viimeiseksi hyvinvointivaltion perusteita puolustavaksi linnakkeeksi.

– Jos ihmisillä menee heikosti, sosiaalityö vastaa siihen. Toivoisin, että ihmiset heräisivät ymmärtämään nyt, eivätkä liian myöhään, että nämä ovat isoja asioita, Tihiäsalo sanoo.

Talentia on aiemmin tehnyt oikeudellisen selvityksen sosiaalihuollon palvelu-uudistusta puineen työryhmän ehdotuksista. Monet selvityksessä löydetyt epäkohdat ovat toteutuneet huhtikuun puolivälissä lausuntokierrokselle lähteneessä lakiesityksessä.

Sosiaaliohjaajana vammaissosiaalityössä Keski-Suomen hyvinvointialueella työskentelevä Katri Hautsalo luonnehtii, että lausunnolle lähteneessä lakiesityksessä ”tavoitellut säästöt tuntuvat hatusta heitetyiltä”.

– Ei ole mietitty sitä, että asiakkaan palvelun tarve ei häviä sillä, että palveluita poistetaan. Kun säästetään jostakin, se todennäköisesti kuormittaa sitten jotain toista palvelua, hän sanoo.

Lakiuudistusta on esitelty huhtikuussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) tiedotustilaisuudessa sekä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) järjestämässä webinaarissa. Ruuskanen kritisoi tilaisuuksista välittynyttä viestiä, että uudistuksessa olisi kyse laadullisesta kehittämisestä. Hän ei pysty allekirjoittamaan näkemystä.

– Tämä ei ole laadullista kehittämistä ihan senkään takia, että ammattilaisten edustajia ei ole ollut koko työssä mukana. On käsittämätöntä, että työntekijöiden edustajat eivät ole saaneet olla työryhmissä mukana.

TALENTIAN mukaan säästöjä haetaan monin paikoin niin, että lakisääteistä muutetaan harkinnanvaraiseksi. Esimerkiksi lastensuojelun avohuollon tukitoimia, kuten tehostettu perhetyö, siirrettäisiin uudistuksessa uusiin lapsiperhepalveluihin – käytännössä siis velvoittavan lastensuojelulain alta kevyemmän sosiaalihuoltolain piiriin.

Talentian Ruuskanen katsoo, että esitys uusista lapsiperhepalveluista on ”täysin sokea hyvinvointialueiden nykytilanteelle”. Talouden raamit ovat tiukat, ja jos jokin ei ole lain mukaan pakollista, siitä todennäköisesti nipistetään.

– Ministeriön edustajat kyllä puhuvat kauniisti, kuinka hyvinvointialueet voivat räätälöidä palvelut täysin perheiden ja lasten lähtökohdista, mutta se ei valitettavasti tule menemään niin, vaan kaikki räätälöinti tapahtuu talouden ehdoin.

Ruuskanen arvioi, että tämä myös asettaa eri puolilla Suomea näitä palveluita tarvitsevat eriarvoiseen asemaan.

Ministeriön mukaan uusi lapsiperhepalvelu kokoaa yhteen nykyisen perhetyön, kasvatus- ja perheneuvonnan sekä lastensuojelulain mukaisen tehostetun perhetyön ja kotiin vietävän tai ryhmämuotoisen perhekuntoutuksen muodot.

– Ei kuulosta hyvältä, Riikka Tihiäsalokin toteaa.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi lastensuojelun avohuollossa perhetyötä tekevät ammattilaiset ovat erikoistuneet nimenomaan lastensuojelussa vastaan tulevien vaikeampien tilanteiden hoitoon. Sosiaalihuoltolain puolella perhetyötä tekevillä on puolestaan oma erityisosaaminen ja kokemus kevyempää palvelua tarvitsevista perheistä.

– Heillä on hyvä asiantuntemus siellä ja meillä on hyvä asiantuntemus täällä. Miksi hyvin jäsentynyttä palvelujärjestelmää pitää keikauttaa perustuen suunnitelmiin, joiden vaikutuksista ei loppujen lopuksi ole tietoa?

– Tuntuu, että tässä heitetään arpakuutiot ilmaan ja katsotaan, millaiseen asentoon ne tipahtavat, Tihiäsalo kritisoi.

Riikka Tihiäsalo on huolissaan myös siitä, mitä uudistukset merkitsevät lastensuojelun professiolle.

TIHIÄSALON mielestä lastensuojelun palvelupolku on nykyisellään selkeä. Ensin palvelutarpeen arvioinnin perusteella päätetään, riittävätkö lapselle sosiaalihuoltolain mukaiset lapsperhesosiaalityön palvelut vai tarvitaanko lastensuojelua.

Tihiäsalo kuvaa palveluiden eroa: kevyemmissä sosiaalihuoltolain palveluissa toiminta perustuu yhteistyöhön ja vapaaehtoisuuteen. Jos kuitenkin nähdään, etteivät palvelut ole riittäviä, tai perhe ei ole valmis ottamaan vastaan tarvitsemaansa tukea, asiakkuus siirtyy lastensuojelun avohuoltoon. Silloin kuviosta poistuu vapaaehtoisuus.

– On hyvä, että meillä on tällainen porrastus. Se on asiakkaan kannaltakin selkeä – ja se on tietynlainen interventio. Perheet voivat siinä tilanteessa itsekin ymmärtää, että jos en tee yhteistyötä, siirrytään lastensuojeluun.

Lastensuojelun asiakastyö on Tihiäsalon mukaan usein pitkäjänteistä ja asiakkuudet voivat kestää pitkään. Jos lastensuojelun avohuollon tarjoamat palvelut eivät riitä ja tilanne heikkenee, on polulla seuraava askel sijaishuolto. Silloin aletaan siis valmistella lapsen huostaanottoa.

Nykyinen palvelupolku tarjoaa lapselle mahdollisuuden myös vapaaehtoiseen jälkihuoltoon, joka on sijaishuollon jälkeen, tietyin reunaehdoin, lapselle tarjottavaa tukea. Sen tavoitteena on esimerkiksi tukea nuorta siirtymään itsenäiseen elämään.

Tihiäsalon mielestä lakiuudistus pyrkii korjaamaan jotakin, joka ei ainakaan työntekijöiden näkökulmasta ole rikki.

RUUSKANEN pitää ongelmallisena, että lakiesityksessä painottuu sosiaalihuollon työskentelyn alku. Ammattilaisen kanssa on päästävä keskustelemaan seitsemän vuorokauden sisällä yhteydenotosta, mutta tämän jälkeen sääntely kevenee Ruuskasen mukaan huomattavasti ja tilannekohtaisuus korostuu.

Jatkossa esimerkiksi oikeus asiakassuunnitelmaan ja tuen tarpeen arviointiin arvioidaan tilannekohtaisesti. Olennaiset tiedot kirjattaisiin yleisellä tasolla ja tilannekohtaisesti. Kuka määrittelee, mikä on tilannekohtaisesti tarpeen ja mitkä ovat vaikkapa olennaisia tietoja? Tämä jää Ruuskasen mukaan epäselväksi.

– Yksilö- ja tilannekohtaista työtä tehdään jo nyt. Lakiehdotuksessa korostetaan kauniina sanoina sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolia, mutta ilman ymmärrystä nykyisestä arjesta hyvinvointialueilla.

Ruuskasen mukaan ministeriöissä pitäisi olla hyvin tiedossa, että hyvinvointialueilla on syntynyt asiakasohjausryhmiä, joilla on kavennettu virkavastuulla toimivan työntekijän päätösvaltaa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella sosiaalihuollon asiakasohjauskäytäntö ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti.

– Minun on tosi vaikea luottaa tai yhtyä sellaiseen tilannekuvaan, että sosiaalityöntekijöillä ja -ohjaajilla, sosionomeilla, olisi jatkossa mahdollisuus tehdä ammatillista itsenäistä työtä. Riski on, että joku muu määrittelee jollain muilla motiiveilla ja se motiivi tulee olemaan raha, Ruuskanen sanoo.

HUHTIKUUN tiedotustilaisuudessa ministeri Rydman viittasi selvitykseen, jonka mukaan sosiaalityöntekijä käyttää keskimäärin 193 minuuttia työpäivästään kirjaamiseen. Kun tätä työtä vähennetään, on työntekijöillä enemmän aikaa kohtaavaan asiakastyöhön, ministeri kuvaili. Sehän kuulostaa äkkiseltään hyvältä, eikö?

Kristiina Ruuskasen mielestä kaikenlainen keventämisestä, joustavoittamisesta ja kehittämisestä puhuminen on vain yksi keino, jolla uudistuksesta spinnataan positiivista. Hän muistuttaa, että STM:n webinaarissa painotettiin sen tärkeyttä, että hyvinvointialueilla on riittävä määrä sosiaalihuollon ammattihenkilöitä.

– Samaan aikaan lakiesityksessä on kirjattu, kuinka monta sosiaalityöntekijää ja sosionomia voidaan potkia pellolle, kun kevennetään kirjaamista. Tämä näyttäytyy minulle sosiaalihuoltoon täsmäytetyltä potkulailta, Ruuskanen sanoo.

Lakiesityksen mukaan on arvioitu, että kirjaamisvelvoitteen keventäminen vähentäisi kirjaamiseen käytettävää työaikaa noin 15 prosentilla, mikä on karvan verran alle puoli tuntia päivässä.

”Muutosten arvioidaan siten vähentävän hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin henkilöstön tarvetta 192 sosiaalityöntekijän ja 377 sosiaaliohjaajan henkilötyövuodella, mikä vastaa yhteensä 32,6 miljoonaa euroa”, esityksessä lukee.

Jos väkeä vähennetään, se tietää Ruuskasen mukaan työn kuormituksen kasvua ja sairauspoissaolojen lisääntymistä.

Lisäksi kirjaamisen keventämisillä on Ruuskasen mukaan yhteys lakisääteiseen työsuojeluvelvoitteeseen. Hän antaa esimerkin:

– Mitä vähemmän esimerkiksi kollega kirjaa vaikkapa asiakkaan käyttäytymiseen liittyviä riskejä, sitä vähemmän voi toinen kollega ymmärtää ja tietää, että tämän henkilön kanssa täytyy olla erityisen varovainen tai paikalla täytyy olla muita henkilöitä tai vartija.

Katri Hautsalo työskentelee vammaispalveluissa Keski-Suomessa. (Kuva: Katri Hautsalon albumi)

KIRJAAMISEN keventäminen huolestuttaa myös Katri Hautsaloa ja Riikka Tihiäsaloa. Katri Hautsalo tekee työssään palvelutarpeen arviointeja, asiakassuunnitelmia ja palvelupäätöksiä eri palveluihin. Hän työskentelee alle 18-vuotiaiden parissa, joten asiakkaina ovat lapset perheineen. Asiakaskunta on moninainen.

– Vammaispalveluissa vähemmistönä ovat he, joiden vamma näkyy selkeästi ulkoisesti eli on esimerkiksi pyörätuolissa tai on muuta liikkumisen haastetta. Enemmän on kehitysvammaa tai autismin piirteitä niin paljon, että se selkeästi rajoittaa toimintakykyä, Hautsalo kuvailee.

Hautsalon työhön kuuluu muun muassa arvioida, kuuluuko asiakas vammaispalvelujen piiriin vai riittävätkö hänelle esimerkiksi perusopetuslain tai sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut. Työssä täytyy tuntea monenlaista lainsäädäntöä ja laajemmin myös muita palveluita.

– Tässä toimii väylänä muihin palveluihin, kun tulee kysyttyä, miten perheessä muuten menee. Ovatko esimerkiksi talousasiat kunnossa. Voi olla, että ohjataan heitä hyvinkin moneen paikkaan tai järjestetään verkostopalavereja, joissa ratkaistaan, miten perhe saa riittävät ja sopivat palvelut.

Lakiuudistuksen myötä erillisestä palvelutarpeen arvioinnista luovutaan, ja jatkossa arviointi tehdään tarkoituksenmukaisessa laajuudessa osana työskentelyä asiakkaan kanssa.

Hautsalo huomauttaa, että palvelutarpeen arviointi tehdään nytkin ”riittävässä laajuudessa”. Hän muistuttaa, että arviointiin on olemassa hyvä rakenne, joka ohjaa työntekijää kysymään tietyt kysymykset. Tuntuu hurjalta, jos se romutetaan.

– Lapsiperhesosiaalityössä esimerkiksi voi olla asiakkaalla vaikka toimeentulotuen tarve, mutta sen juurisyy voikin olla, että rahat on hassattu pelaamalla tai ne ovat menneet kurkusta alas. Sehän ei silloin auta, jos pelastamme siinä hetkessä rahatilanteen toimeentulotukipäätöksellä, ja se juurisyy jää hoitamatta, Hautsalo sanoo.

VARSINAIS-SUOMEN hyvinvointialueella palvelu- ja lastensuojelutarpeen arvioinnit tehdään erillisessä Soihtu-yksikössä. Riikka Tihiäsalo kertoo, että jos lapsi perheineen ohjataan sieltä lastensuojelun asiakkuuteen, on hänelle valtavasti hyötyä perusteellisesti tehdystä palvelutarpeen arvioinnista.

– Kun asiakas tulee minulle, teen hänelle oman asiakassuunnitelman. Kun on tehty hyvä arviointi, se nopeuttaa työtäni ja myös suuntaa sitä. Jos palvelutarpeen arviointi poistuu, kuka huolehtii, onko asiakkaan tilanteesta kerätty riittävä tieto ylhäällä missään?

Työssään Tihiäsalo pyrkii löytämään ratkaisuja, jotta lapsi voi jatkaa kotona asumista.

– Sosiaalityöntekijä koordinoi tukitoimia, selvittää lapsen tai perheen tuen tarpeita yhdessä yhteistyössä perheen kanssa. Se on hyvin vuorovaikutteista työtä, ja hyvin paljon ollaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Yhteistyökumppaneita voivat olla perheen läheisten lisäksi esimerkiksi lastenpsykiatria, perheneuvola, päihdehuolto ja eri oikeusasteet, esimerkiksi kun ollaan tekemisissä pitkittyneiden huoltoriitojen kanssa.

Hän korostaa, että kaikkeen kirjaamiseen – niin palvelutarpeen arviointiin kuin asiakassuunnitelmiin – liittyy työskentelyn läpinäkyvyys, hyvän hallinnon periaatteet ja myös oikeusturvakysymykset.

Hän antaa esimerkiksi tilanteen, jossa hän ryhtyy valmistelemaan lapsen huostaanottoa. Hänen täytyy pystyä perustelemaan huolella, miksi huostaanotto on tarpeen ja lapsen edun mukaista.

– Minä nojaan valmistelussa kaikkeen kertyneeseen ja dokumentoituun tietoon. Jos kirjaamista kevennetään, mihin minä nojaan päätöksenteossani? Lakiesitys on selkeä oikeuturvariski sekä lapselle, perheelle että työntekijälle.

Esityksen mukaan jatkossa myös asiakassuunnitelmien teko perustuisi harkintaan. Tihiäsalon mielestä se on huolestuttavaa, koska lastensuojelussa kirjaaminen ei ole pelkästään dokumentoinnin väline, vaan yksi sosiaalityön menetelmä, jossa työntekijä prosessoi ja arvioi lapsen tilannetta. Asiakassuunnitelma onkin tärkeä työkalu, jossa asiakkaan tilannetta kartoitetaan, asetetaan tavoitteita ja kuvataan, millä keinoilla niihin päästäisiin.

Tihiäsalo huomauttaa, että asiakassuunnitelmasta myös asiakkaalle saattaa hahmottua oma tilanne eri tavalla, kun sen sanoittaa ulkopuolinen.

– Ei ole yksi tai kaksi kertaa, että asiakas on saattanut sanoa, että olet kirjoittanut kauniisti vanhemmuudestani. Perheille suunnitelma voi olla todella positiivinen asia – he voivat lukea siitä, että tässä tilanteessa näkyy toivoa ja tästä mennään eteenpäin yhdessä.

Tihiäsalo ajattelee, että tarkka kirjaaminen on lapsen etu myös silloin, kun hän kasvaa aikuiseksi.

– Jos lapsi on vaikka otettu huostaan syntymästään saakka, voi olla tärkeää, että hän jonakin päivänä löytää kirjauksia itsestään. Hän pystyy lukemaan sieltä elämäntarinansa. Ehkä hän pystyy kokoamaan itsestään ehjän ihmisen, kun hän lukee yksityiskohdat – kuka minusta on pitänyt kiinni, kenen kädet ovat hoitaneet.

KIRJAAMISEN keventämisen lisäksi Talentiassa huolta herättää, ettei omatyöntekijää jatkossa nimetä kaikille, vaan siinäkin arvioidaan tarvetta tilannekohtaisesti. Nykyisin sellainen nimetään kaikille, ellei sitä pidetä tarpeettomana jostain erityisen painavasta syystä.

Talentian Kristiina Ruuskanen kertoo, että ammattijärjestön jäsenistön mielestä omatyöntekijöiden roolia pitäisi vahvistaa. Ruuskasen mielestä on erikoista, että terveydenhuollossa nähdään omalääkärimallin merkitys, mutta sosiaalihuollon puolella vastaavaa mallia rapautetaan.

– Sosiaalihuollossa keskustellaan hyvin vaikeista ja haavoittavista asioista. Silloin on todella tärkeää se luottamuksellinen vuorovaikutustyöskentely, joka perustuu myös tuttuuteen.

Katri Hautsalo huomauttaa, että sosiaalityön asiakkaat ovat usein valmiiksi hyvin kuormittuneita. Palveluviidakossa on raskasta selviytyä, eikä tilanne ainakaan parane sillä, että asiakas ohjautuu aina uudelle työntekijälle.

– Se uusi työntekijä joutuu käyttämään aikaansa siihen, että pääsee kartalle asiakkaan tilanteesta. Tuttu työntekijä tietäisi jo ennestään perheen tilanteen ja päästään asioissa heti eteenpäin. Asiakkaalle on myös raskasta, jos hän joutuu kertomaan vaikeasta tilanteestaan uudestaan ja uudestaan.

Erityisen tuen tarpeessa olevalle uudistuksessa turvataan omatyöntekijä jatkossakin, mutta Hautsalon mukaan jo nyt erityisen tuen kriteerit ovat todella korkealla.

– Ajattelen, että suurin osa sosiaalipalveluiden asiakkaista on kuitenkin heikommassa asemassa ja hyvin suurella osalla on voimavarojen suhteen haasteita. Näen, että tämä on oikeasti riski, että he jäävät palvelujen ulkopuolelle, vaikka olisivat oikeutettujakin niihin.

– Nyt lähdetään vähentämään ei-pakollisia lakisääteisiä palveluita, mutta jotenkin ne ihmisten asiat kuitenkin pitää hoitaa – tai sitten ollaan myöhemmin raskaammissa ja kalliimmissa palveluissa.

Ruuskasen mukaan lakiesityksestä ei käy selville, kuka kantaa virkavastuuta niistä sosiaalihuollon asiakkaista, joilla omatyöntekijää ei ole.

– Pahimmillaan, jos tapahtuu virhe, voi olla kyse ihmishengen menetyksestä, jota poliisi ryhtyy tutkimaan. Jos ei ole selkeää virkavastuuta, omatyöntekijyyttä tai kirjauksia, niin mitkä ovat ylipäänsä mahdollisuudet jälkikäteisvalvonnalle, jos jotakin tapahtuu?

Talentian erityisasiantuntija Kristiina Ruuskanen. (Kuva: Talentia)

TALENTIALLA on joistakin uudistuksen osista hyvääkin sanottavaa. Kiitosta järjestö antaa esimerkiksi siitä, että sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin saadaan erityisen tuen tarpeessa olevia asiakkaita koskeva asiakasmitoitus. Asiakkaita saisi olla 47 per työntekijä.

Talentian mielestä mitoitus on askel oikeaan suuntaan, mutta jää riittämättömäksi. Järjestö muistuttaa, että uudistus siirtäisi 6900 tällä hetkellä lastensuojelulain piirissä olevaa lasta sosiaalihuoltolain mukaisiin lapsiperhepalveluihin. Lastensuojelussa he ovat olleet tiukemman mitoituksen piirissä.

Lastensuojelussa sosiaalityöntekijöillä saa mitoituksen mukaan olla enimmillään 30 asiakasta. Uudistuksessa tämä ei muutu, mutta Riikka Tihiäsalon mielestä mitoitus voisi olla tiukempikin, 25 lasta lastensuojelun laatusuosituksen mukaisesti.

– On aika tyypillinen sosiaalityöntekijän ajatus, että ei pysty tekemään työtä niin hyvin kuin haluaisi tehdä. Aika ei tunnu riittävän. Asiakkuudessa voi olla esimerkiksi vain muutama perhe, jotka työllistävät sosiaalityöntekijää täysipäiväisesti.

Katri Hautsalo työskentelee tällä hetkellä varsinaisessa työtehtävässään kolmena päivänä viikossa, kaksi päivää on pyhitetty varapääluottamusedustajan tehtäviin hyvinvointialueella. Asiakkaita hänellä on 70. Monilla täysipäiväisesti työtä tekevällä kollegoilla asiakkaita on sata tai ylikin.

– Kyllä se on paljon, hän sanoo.

SOSIAALITYÖSTÄ puhuessa varsin usein esiin nousevat perheiden ja lasten palvelut. Talentian Kristiina Ruuskanen muistuttaa, että massiivisen sosiaalihuoltolain uudistukset osuvat myös aikuisten palveluihin.

– Kuntouttava työtoiminta lakkautetaan ja sen tilalle tulee joku epämääräinen palvelukokonaisuus. Vaikuttaa siltä, että se ei vastaa ollenkaan tarpeita, ja se tulee syrjäyttämään aikuisia, jotka tarvitsisivat motivointia ja porkkanoita sen sijaan, että heiltä poistetaan kuntouttava työtoiminta ja siihen liittyvät etuudet.

Ruuskanen muistuttaa, että suurin osa hyvinvointialueista on koko ajan vähentänyt aikuissosiaalityön resursseja jo ennen kuin kuntouttava työtoiminta on ajettu alas.

Aikuissosiaalityössä kyse on usein elämänhallinnan tukemista erilaisissa ongelmatilanteissa. Yhteistyötä voidaan tehdä terveyspalveluiden, työvoimaviranomaisten tai vaikkapa talous- ja velkaneuvonnan kanssa. Aikuissosiaalityö on osin myös ennaltaehkäisevää, jotta raskaampien palveluiden tarpeelta vältytään.

– Aikuisilla valitettavasti ne raskaammat palvelut voivat tarkoittaa esimerkiksi vankilaa. Seurauksena voi olla myös asunnottomuutta. Yksilölliset tilanteet voivat johtaa rikollisuuden lisääntymiseen.